Huolella vaalittu pohjalaismiljöö

Äystön kylässä, 12 kilometriä Teuvan keskustaajamasta, seisoo vaikuttava näky: aito pohjalainen pihapiiri. 1880-luvulta peräisin olevaa Mäki-Laurilan taloa ja sen pihapiiriä on isännöinyt jo neljä sukupolvea. Kulttuurihistoriallisesti merkittävä ympäristö vaatii vuosittaista, vanhan rakennustavan tuntevaa ja sitä kunnioittavaa huoltoa. On punamullalla maalausta, hirsirakennusten nostoa ja kunnostusta, kattojen huoltoa, yksityiskohtien ennallistamista. Esimerkiksi päärakennuksen räystäitä kiertävät koristelistat on tehty…

Lasten leikkejä luonnon keskellä

Kaisu Viljanmaa ”Idea Muksujen metsän rakentamiseen Pappilankankaan hiihtomajan ja virkistysalueen yhteyteen syntyi lasten puuhia seuraillessa. Leikkialue syntyi vaihe vaiheelta. Ensimmäisenä alueelle tehtiin iso risukota, jonka hämärässä asustelee metsänhenki. Lapset laittavat edelleen omia risujaan salaperäisen kodan seiniin. Risukodan jälkeen rakennettiin pieni lastenlaavu.   Rakennelmien suosio yllätti. Grillikodan takana sijaitsevaan pieneen metsikköön tehtiin lisää majoja Suupohjan Kehittämisyhdistyksen…

”Teemme pizzataikinan joka aamu yhdeksältä”

Emin Karakus, Teuvan Kebab-Pizzeria ”Muutin Turkista Suomeen vuonna 2008, ensin töihin Närpiöön, sitten Teuvalle. Viisi vuotta myöhemmin vaimoni ja poikani tulivat perässä. Tyttäremme syntyi Teuvalla. Olen ollut Teuvan Kebab-Pizzeriassa yrittäjänä 10 vuotta. Aika on kulunut nopeasti, kun on ollut melkein joka päivä töissä. On mukavaa, kun on oma yritys. Viime vuonna teimme liikkeeseen remontin. Teemme pizzataikinan…

”Vakiasiakkaat kävelevät suoraan sovituskoppiin”

Kaisu Vainionpää, Mari-Soppi ”Aloitin liikkeen pidon vuonna 1985, siis yli 30 vuotta sitten. Välissä kauppa oli Seinäjoella 11 vuotta, ja takaisin täällä Teuvalla on ehditty olla jo vuosikymmen. Myyn vaatteita kaiken ikäisille naisille. Koot alkavat numerosta 32 ja päättyvät 52:een. Joskus asiakkaat luulevat, että myynnissä on vain pieniä vaatteita, kun näyteikkunan mallit näyttävät siltä, mutta näin…

”Lunta hoidetaan kaiken talvea”

Snowpark Parra Ennen kuin lumi kutsuu laskijoita, on rinteissä tehtävä monenlaisia valmisteluja jo syksystä alkaen. Aivan ensimmäiseksi on niitettävä traktorilla kaikki, mihin koneella pääsee käsiksi, aina kellastuneista pajuista lupiininvarsiin. Jyrkät osuudet jäävät käsityöksi raivaussahalle. Vesi Parran rinteiden lumiin saadaan pumppujen ja putkien avulla kahdesta kaivetusta lammesta huipun toiselta puolen. Syksyn töihin kuuluu myös vesilinjan tarkistus:…