”Pyhäaamuusin ku heräs oli pöyrän ääres jo joku lukemas”

Riitta Kulmala (os. Äystö), Äystön kylä ”Moon Riitta ja moon Äystöönkyläs syntynu, kasvanu ja asunu. Nykyään mä auseeraan tää Piikkiloukolla (heti se ensimmäänen taloo oikialla ku mettä loppuu). Mun lapsuurenkoros Äystööllä oli lainasto. Soli ollu meillä aina, silloonki jo ku mun isä oli ollu mukula. Mä muistan ku ihimisiä tuli ja meni niinku niille parahaksi…

Kinneri kiihtyy tyylillä

Teuvalaiset tuovat autourheilun huuman vaikka pääkadulleen. Näistä peleistä ei tosin lähde melusaastetta tai muitakaan päästöjä. Kinnerit kulkevat sen voimalla, mitä kukin kuski nyt on sattunut aamupalalla pistelemään. Kinneri-polkuautot olivat hitti 1950-luvulla. Sieltä on peräisin malli, jota ovat käyttäneet sopivasti mukaillen näidenkin autojen rakentajat. Tyyliä ei kinnereistä puutu. Elokuisissa Kinnerien kiihdytysajoissa Teuvalla yleisöllä oli tilaisuus tutustua…

Huolella vaalittu pohjalaismiljöö

Äystön kylässä, 12 kilometriä Teuvan keskustaajamasta, seisoo vaikuttava näky: aito pohjalainen pihapiiri. 1880-luvulta peräisin olevaa Mäki-Laurilan taloa ja sen pihapiiriä on isännöinyt jo neljä sukupolvea. Kulttuurihistoriallisesti merkittävä ympäristö vaatii vuosittaista, vanhan rakennustavan tuntevaa ja sitä kunnioittavaa huoltoa. On punamullalla maalausta, hirsirakennusten nostoa ja kunnostusta, kattojen huoltoa, yksityiskohtien ennallistamista. Esimerkiksi päärakennuksen räystäitä kiertävät koristelistat on tehty…

Lehmät palasivat Iso-Hakalan pihapiiriin

Erkki Hakala ”Vuonna 2015 lehmät palasivat pihapiiriimme 31 vuoden tauon jälkeen, tosin tällä kertaa puisina. Lehmät sekä vastikään pihaan muuttaneet siat ovat Siperian lehtikuusta ja ne on valmistettu Hauholla. Näimme puulehmiä Itävallassa ja annoimme Ilosen Puutyölle niistä valokuvia, joiden perusteella he loihtivat yksityiskohtia myöten taidokkaat eläimet. Ne ovat paksua umpipuuta, yksi lehmä painaa pari sataa…

Nuoret rakensivat siirrettävän Prottomi-saunan kahdeksassa päivässä

Teemu Mäntymäki, 13 vuotta ”Olen ollut rakentamishommissa apupoikana siitä asti, kun opin kävelemään. Kahdeksanvuotiaana aloin tehdä itse. Päätimme tehdä saunan, kun majoja oli jo niin paljon. Piti saada haasteita. Sauna on siirrettävä, ja siihen mahtuu kerrallaan neljä saunojaa. Koristeena siinä on Teuvan vaakuna ja mäntiä. Sauna on kokonaan meidän tekemä. Valtteri Kiili (13 v.) oli…