”Valokuvaajan pitää olla ihmisten kanssa herkkävaistoinen”

Tanja Nisula-Koivisto, Foto-Nisula

”Olen ollut valokuvaamoyrittäjänä vuodesta 1993. Lapsena en koskaan ajatellut, että minusta tulisi valokuvaaja. Tulin tähän, kun tekijää tarvittiin. Valokuvaamista kyllä olin aina harrastanut. Voisi sitä siis sukuviaksikin sanoa, kun kolmannessa sukupolvessa jo tätä työtä tehdään.

Olen enemmän tarkkailija kuin osallistuja. Siksi valokuvaaminen on luontevaa. Minä olen se, joka tallentaa tilanteet, ja yritän tehdä sen huomaamattomasti.

Olen innostunut elektroniikasta ja tietokoneista, ja miehen kanssa ollaan ruuvailtu autoja. Siitä on ollut paljon apua, sillä tarkkailun ohella tekninen puoli on työssä paljon esillä.

Valokuvaajan pitää olla ihmisten kanssa herkkävaistoinen.

Valokuvaajan pitää olla ihmisten kanssa herkkävaistoinen. Kuvaustilanteesta on saatava hauska ja mukava, sen ei saisi stressata kuvattavaa. Olen onnistunut, jos studiosta lähdetään pois hyväntuulisena. Kuvattavana oleminen voi voimaannuttaa.

Sijaisvanhempana olen huomannut, että valokuvat ovat tärkeitä myös kasvaville lapsille. Juhlien lisäksi monista arkisista tilanteista, kuten vaikkapa hammaslääkärikäynnistä, voi ottaa kuvia. Kuvista muodostuu omaelämäkerrallinen päiväkirja. Se sopii kaikille, niillekin, joille kieli ei ole helpoin ilmaisuväline. Kuvien avulla olen voinut myös olla yhteydessä sijaislasten biologisiin vanhempiin. He ovat nähneet, että kaikki on hyvin.

Valokuvaaminen ei ole missikilpailua. Yritän aina sanoa kuvattavalle, että siinä olet sinä. Toki itsekriittisyys on inhimillistä. Kaikista kriittisimpiä ovat nuoret naiset ja tytöt – juuri siinä iässä, kun he ovat kauneimmillaan. Se surettaa. He näkevät niin paljon kuviteltuja vikoja.

Kun ihmiset juhlivat, minä olen töissä.

Lempihetkiä työssäni ovat perhekuvaukset. Vaikkapa 1-vuotiskuvaan pyydän, että koko perhe tulee paikalle. Ensin kuvataan koko perhettä, ja sitten vasta vauva. Kuvauksissa saatetaan ihan vesissä silmin nauraa. Saan olla mukana monenlaisissa iloisissa perhetapahtumissa. Kun ihmiset juhlivat, minä olen töissä.

JSK06626_EA

Isäni ajoista kuvaaminen on muuttunut paljon. Nykyään häärätään paljon enemmän pitkin maastoja, ollaan viljapellossa ja kiipeillään kallioilla. Erilaiset kuvauspaikat ovat tulleet Teuvalla tutuksi. Usein asiakkailla on idea, minkälaisessa paikassa he haluaisivat tulla kuvatuiksi. Minun tehtäväni on sitten selvittää, minne saa mennä, ja miten sinne pääsee. Olen tehnyt liikerakennuksen puutarhaankin paikkoja, joihin on hyvä mennä kuvaamaan. Pihan vanhaan vaahteraan voisi tehdä ensi kesäksi keinun.

Ihmisten on nykyään helppo ottaa tuhansia digitaalisia kuvia. Pelkään kuitenkin, mitä tapahtuu, jos laitteet hajoavat. Onko nyt kasvavista lapsista vielä oikeasti tallella kuvia, kun he ovat iäkkäitä? Paperista valokuvaa voi katsoa, oli sitten mikä vuosi tai teknologia tahansa, tai vaikka sähköt poikki. Tekniikka vaihtuu niin nopeasti, että dokumentit ihmisen historiasta voivat karsiutua. Ihan esineeksi asti tehty valokuva kestää aikaa aivan eri tavalla.

Koska olen käsitellyt kuvia yli sadan vuoden ajalta, alkaa ajan kulumista hahmottaa erilaisissa sykleissä.

Haaveilen, että minulla olisi enemmän aikaa tallentaa nykypäivän Teuvaa, kunnan kyliä ja yrityksiä. Saisin kierrellä proosallisesti kylillä ja kuvata. Ei mene kauaa, kun kuviin alkaa jo tulla nostalgiahehkua. Koska olen käsitellyt kuvia yli sadan vuoden ajalta, alkaa ajan kulumista hahmottaa erilaisissa sykleissä. Meillä on asiakkaina sukuja, joiden usean sukupolven vaiheita olemme kuvanneet itsekin useassa sukupolvessa. Kaikki nämä kuvat löytyvät arkistoistamme.

Haluaisin myös kuvata yritysten henkilökuntaa. Se on arvonannon osoitus, että firman seinällä on henkilökunnan kuva. Ihminen viettää elämästään niin suuren osan töissä.

Työn kuvaaminen unohtuu liian usein.

Teen hautajaisiin muistokirjan, jossa on kuvia edesmenneen eri elämäntilanteista. Harvoin kuitenkaan löytyy kuvaa, jossa oltaisiin työpaikalla. Välttämättä lapsetkaan eivät tiedä, mitä oma vanhempi oikeastaan teki työkseen. Työn kuvaaminen unohtuu liian usein.

Aina välillä töissä tapahtuu jotakin erityisen hauskaa. Kerran yksi nuori mies tuli henkihapatuksissaan varaamaan aikaa hääkuvaukselle. Tämä oli ollut sulhasen ainoa tehtävä, ja hän oli sen kokonaan unohtanut. Nyt hän oli kovin hätääntynyt. Isäni hänelle lupasi, että kyllähän se kuvaaminen onnistuu, jos vain on morsian.”

Foto-Nisula
Foto-Nisulan Facebook-sivu

Teksti ja kuvat: Eeva Åkerblad

Näytä kaikki