Matti Tamsi, Äystö
”Närpiössä ja rajaseudulla kasvihuoneviljely oli jo 1950-luvulla isossa mittakaavassa. Viljely levisi Perälään ja muuallekin Teuvan kyliin. Viljely oli pääasiassa maatalouden sivuelinkeino. Paavo ja Liisa Tamsi rakensivat kasvihuoneen kotitilalleen Äystölle vuonna 1958.
Lapset osallistuivat tomaattien hoitoon alusta asti. Huoneeseen tehtiin 1 aarin jatko-osa vuonna 1963, joka nimettiin minun viljeltäväksi ja haltuun. Kasviksi valikoitui kurkku, joka markkinoitiin Teuvalla talosta taloon kiertokauppaa harrastavalle P. J. Männikölle. Kasvit kasvoivat niin hyvin, että innostus viljelijäksi kasvoi.
Vapaaehtoisena 17-vuotiaana menin suorittamaan varusmiespalvelua. Tullessani 18-vuotiaana elokuulla lorvailin ja metsästelin pari kuukautta. Ympäristössä alettiin huhuilla, että hyvä mies oli mennyt pilalle armeijareissulla. Kyllä siinä paineet itsellä kasvoivat. Syntyi päätös rakentaa oma kasvihuone myöhäissyksyllä ja talven aikana.
Ensimmäinen viljelyvuosi alkoi maaliskuulla 1966 kasvina kurkku. Seuraava huone 1968-1972-1974. Vuonna 1979 yritys muutettiin kommandiittiyhtiöksi ja mukaan tulivat veljeni Pauli ja Jaakko Tamsi sekä vaimoni Anneli. Lisää laajennuksia tehtiin muutamien vuosien välein.
Lämmityksessä polttoöljystä siirryttiin kotimaisiin polttoaineisiin (hake ja turve) jo vuonna 1980 ensimmäisten joukossa koko Suomessa. Viljelykasveina jo 1970-alusta asti on ollut erilaiset salaattikasvit, tilli ja persilja.
Ympärivuotiseen viljelyyn siirryttiin jo 1990-luvun alkupuolella. Nykyään yritys on yksi merkittävä puutarha Suomessa.
Toin myös tyrnimarjan viljelyn Suupohjaan vuonna 1992. Viljely onnistui yli odotusten ja into levisi laajemmalle, mutta on nyttemmin laantumassa, ehkä sadonkorjuun vaikeuksien myötä.
Yrityksessä tehtiin sukupolvenvaihdos 2013. Nuorempi polvi otti vetovastuun ja toimitusjohtajana on poikani Sakari Tamsi.”
Teksti: Matti Tamsin kerronnasta kirjoittanut Maarit Tamsi
Kuvat: Tamsin perheen arkistot
Tarina on alunperin talletettu Äystön kylän Siilivihkoon. Siilivihot kulkivat 2018 Teuvan kylissä talosta taloon, keräten kyläperinnettä. Vihkojen antia luettiin Teuva 150 vuotta -juhlatapahtumassa.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.